Kuka voi olla jäsen?
Varsinainen jäsen
Varsinaiseksi jäseneksi liitto voi hyväksyä henkilön, joka toimii päällystötehtävässä aluksella tai vastaavassa asemassa muualla. Hallitus ratkaisee, kuka voi päästä varsinaiseksi jäseneksi, ja hyväksyy jäsenhakemuksen. Jäsenhakemuslomakkeita saa liiton toimistosta ja hakemuksen voi myös täyttää netissä.
Opiskelijat
Merenkulkuoppilaitoksen oppilaat vapautetaan anomuksesta jäsenmaksuista opiskeluajaksi. Sama koskee muissa oppilaitoksissa opiskelevia henkilöitä.
Kannattajajäsen
Liiton hallitus voi hyväksyä merenkulkuun sidoksissa olevia henkilöitä kannattajajäseniksi. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta liitossa. Kannattajajäsenmaksuun ei myöskään sisälly työttömyysturvaa. Varsinainen jäsen, joka siirtyy sellaiselle alalle jonka työehtosopimuksesta liitto ei neuvottele, voi anoa kannattajajäsenyyttä. Tämä edellyttää varsinaista jäsenyyttä toisessa ammattiliitossa.
Eläkeläiset
Jäsen, joka siirtyy eläkkeelle voi joko jäädä varsinaiseksi jäseneksi maksamalla täyden jäsenmaksun laskettuna eläkkeestä, tai anoa kannattajajäsenyyttä ja maksaa kannattajajäsenen jäsenmaksun.
Yhdistys jäsenenä
Rekisteröity yhdistys, jonka jäsenet ovat päällystö- tai vastaavassa asemassa, ja joka sitoutuu noudattamaan liiton sääntöjä, voi olla Laivanpäällystöliiton jäsen. Rekisteröity yhdistys voi olla myös kannattajajäsen.
Jäsenkunta
Nykyisin jäsenkuntaan kuuluu ulkomaanliikenteen päälliköitä, perämiehiä ja linjaluotseja, matkustaja-alusten talouspäällystöä ja terveydenhoitajia, rannikko- ja sisävesiliikenteen päälliköitä ja perämiehiä, merenkulkuhallinnon virkamiehiä ja toimihenkilöitä, kuten merenkulun tarkastajia, Merenkulkulaitoksen, Varustamoliikelaitoksen, Tieliikelaitoksen ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen alusten päällystöä ja Saimaan kanavan luotseja, kunnallisten satamien satamapäällystöä ja satamavalvojia sekä merenkulkuoppilaitosten opettajia.
Liitolla on n. 2.500 jäsentä.
Miten jäseneksi tullaan?
Jäsenanomus tehdään kirjallisesti liiton hyväksymälle kaavakkeelle, joka samanaikaisesti sisältää anomuksen Maa- Meri- ja Metsäalojen Työttömyyskassan jäseneksi. Valtakirja on allekirjoitettava jäsenmaksun vähentämiseksi palkkatuloista ja työttömyyspäivärahasta.
Muistathan, että jäsenmaksun maksaminen ei yksinään riitä liiton jäsenyyteen, vaan jäsenyyttä on erikseen haettava. Jäsenhakemuslomakkeita saa liiton toimistosta ja sen voi myös täyttää netissä.
Mitä liitto tarjoaa jäsenilleen?
Työehtosopimukset
Liitto neuvottelee jäsenistön nimissä valtakunnallisista virka- ja työehtosopimuksista sekä myös erillissopimuksista määrätyille aluksille samoin kuin mukavuuslipun alla purjehtiville suomalaisomistuksessa oleville aluksille.
Suomen lainsäädännön mukaan vain ammattiyhdistys voi solmia työehtosopimuksen. Merimieslain mukaan myös työnantajan, joka ei ole minkään työnantajajärjestön jäsen, on noudatettava valtakunnallista työehtosopimusta.
Keskusjärjestöt solmivat julkisen sektorin virka- ja toimiehtosopimukset. Liitolla on mahdollisuuksia julkisen sektorin virkamiesjäsentensä puolesta vaikuttaa jäsenenä kunnallisen sektorin Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestössä (KTN) ja valtion sektorin Pardiassa.
Eri jäsenryhmien valitsemat luottamus- ja yhdysmiehet valvovat työehtosopimusten noudattamista.
Työttömyyspäiväraha
Maa- Meri- ja Metsäalojen Työttömyyskassa antaa jäsenelle oikeuden ansiosidonnaiseen päivärahaan työttömyyskausina. Kassa on kahdeksan STTK:n piirissä toimivan pienen työttömyyskassan yhteenliittymä, joka aloitti toimintansa vuoden 1997 alussa.
Liiton lehti
Liiton aikakauslehti Suomen Merenkulku – Finlands Sjöfart (perustettu 1917) ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa ja postitetaan jokaiselle jäsenelle kotiin sekä kaikille ulkomaanliikenteen aluksille.
Mitä liitto vaatii jäseniltään?
Jäsenet muodostavat liiton. Aktiivinen jäsenistö on tehokkaan ammattijärjestön edellytys. Mitä useampi jäsen osallistuu liiton toimintaan ja puolustaa oikeuksiaan sitä uskottavampi liitto on. Voima muodostuu toiminnasta ja yhtenäisestä jäsenkunnasta.
Solidaarisuus
Liitto vaatii jäseniltään ehdotonta solidaarisuutta. Se merkitsee, että kaikkien jäsenten on noudatettava vuosikokouksen, hallituksen tai hallituksen toimeenpanevan valiokunnan tekemiä päätöksiä. Varsinkin lakon tai muiden konfliktien aikana se on erittäin tärkeää.
Liittoa käyttäytymisellään tai toiminnallaan liitossa tai sen ulkopuolella vahingoittava jäsen voidaan erottaa liitosta.
Jäsenmaksu
Vuosikokous määrää jäsenmaksun suuruuden. Tällä hetkellä se on 1,4 % verotettavasta tulosta. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksuun sisältyy työttömyyskassamaksu. Työnantaja vähentää jäsenmaksun kuukausittain palkasta ja lähettää sen Sampo pankin kautta liittoon. Jäsenen on tarkistettava että näin tapahtuu.
Jäsen voidaan erottaa liitosta maksamattomien jäsenmaksujen perusteella.
Varsinainen jäsen voi anoa vapautusta jäsenmaksusta opintojen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen tai muun hyväksyttävän syyn perusteella.
Kannattajajäsen maksaa vuosikokouksen määräämän vuosittaisen jäsenmaksun, johon ei sisälly työttömyysturvaa.
|