Pardian hallitus on tänään hyväksynyt aiesopimuksen Ammattiliitto Pron kanssa liittojen yhdistymisestä.


Tämän jälkeen jatketaan valmisteluja erilaisissa työryhmissä. Päämääränä on Pardian jäsenyhdistysten liittyminen Pron jäsenyhdistykseksi syksyn aikana. Jäsenyys Prossa alkaisi 1. tammikuuta 2019.
- Ay-liike ei ole olemassa organisaatioita vaan jäseniään varten. Yhdistymisessä on kyse nimenomaan jäsenten edunvalvonnan parantamisesta. Uusi yksityisen ja julkisen sektorin yhdistävä liitto saa jäsenten edunvalvonnan uudelle tasolle, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoo.
Yhdistymisen jälkeen Prossa olisi liki 140 000 jäsentä, jotka työskentelisivät sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta.
-Yhdistymisellä haetaan entistä vahvempaa sopimus- ja neuvotteluvoimaa sekä yhteiskuntavaikuttamista niin yksityisillä kuin julkisilla sopimusaloilla. Yhteenliittymisellä parannetaan jäsenten saamia yksilöllisiä palveluja. Lisäksi opiskelijajäsenet saavat laajemmat polut opiskelusta työelämään saman liiton jäsenenä, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
 
***
Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 30 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n jäsenliitto.
Ammattiliitto Pron kokonaisjäsenmäärä on 110 000 jäsentä, jotka työskentelevät asiantuntijatehtävissä teollisuudessa, finanssialalla, ict- ja viestintäaloilla sekä palvelualoilla. Pro on STTK:n jäsenliitto.
Lisätietoja:
Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517
Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, gsm 050 576 0389
 

Uutisia

22.11.2019
Saimaan piirikokous 30.11.2019 klo 14.00
Lue lisää >>
20.11.2019
Helsingin piirikokous ti 26.11.201
Lue lisää >>
20.11.2019
VIESTI JÄSENILLE LIITTYEN POSTIN LAKKOON
Suomen Laivanpäällystöliitto ry EI OLE LAKOSSA, mutta pyytää jäseniään olemaan tekemättä enempää kuin mikä on välttämätöntä sellaisia riidanalaisia töitä, jotka eivät kuulu heidän tavanomaisiin työtehtäviin ja jotka ovat sen tukilakon piirissä, jonka Suom
Lue lisää >>
08.11.2019
Åland krestmöte/ Ahvenanmaan piirikokous 18.11.2019
Lue lisää >>
30.10.2019
Turun piirikokous ja pikkujoulut ma 9.12.2019
Kokouksen jälkeen jouluinen illallinen. Ilmoittautuminen ruokailuun 5.12.2019 mennessä piiriasiamies Mikko Laitiselle sähköpostilla laitinen.mp@gmail.com (p. 0405378753)
Lue lisää >>
28.10.2019
Kotkan piirikokous ti 5.11.2019
Lue lisää >>
22.10.2019
Rauman piirikokous ke 30.10.2019
Lue lisää >>
02.10.2019
Kutsu vuosikokoukseen!
Lue lisää >>
26.09.2019
IFSMA 45th AGA vuosikokous Helsingissä 26.- 27.9/årsmöte i Helsingfors 26.-27.9
Lue lisää >>
25.09.2019
ttk: Psyykkisten ja sosiaalisten haasteiden hallinta merenkulkijoilla 27.-28.11.2019
Lue lisää >>
Uutisarkistoon