STTK: Työttömyysturvauudistus ei tue uudelleen työllistymistä

Hallitus on päättänyt ohjelmansa mukaisesti ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävistä leikkauksista.
 
STTK pitää työttömyysturvaan kohdistuvia hallituksen leikkausesityksiä erittäin ikävinä ja huonosti ajoitettuina eikä STTK ole niitä missään vaiheessa hyväksynyt.
- Kasvavan työttömyyden seuraukset näkyvät jäsentemme arjessa. Siksi työttömyysturvaan kohdistettavissa leikkauksissa on mahdoton nähdä mitään myönteistä. Hallituksen pitäisi ponnistella uusien työpaikkojen luomiseksi ja työllisyyden parantamiseksi eikä keskittyä kurittamaan työttömiä, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.
 
Ansiosidonnaista työttömyysturvajärjestelmää voi ja pitääkin Palolan mielestä uudistaa, mutta jälleen kerran uudistaminen tarkoittaa ainoastaan etuuksien heikentämistä.
- Hallitus päätti leikata työttömän etuuksia, ei uudistaa itse järjestelmää.
 
STTK:n mielestä työttömyyden alkaessa on nopeasti panostettava aktiivitoimiin, jotta uudelleen työllistyminen vauhdittuisi.
- Mitä pidempään työttömyys kestää, sen heikommiksi työllistymisen mahdollisuudet käyvät. Työttömyysturvan taso on säilytettävä ennallaan, sillä tason madaltaminen nykyisestä suistaisi työttömän nopeasti köyhyyteen, Palola huomauttaa.
 
Kesällä neuvotellun työllisyys- ja kasvusopimuksen yhteydessä sovittiin työttömyysvakuutusmaksujen korottamisesta, mikä helpottaa työttömyysvakuutusrahaston tilannetta.
- Jos työttömyys edelleen lisääntyy, maksua jouduttaneen arvioimaan uudelleen, Antti Palola arvioi.
 
Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
 

Uutisia

22.11.2019
Saimaan piirikokous 30.11.2019 klo 14.00
Lue lisää >>
20.11.2019
Helsingin piirikokous ti 26.11.201
Lue lisää >>
20.11.2019
VIESTI JÄSENILLE LIITTYEN POSTIN LAKKOON
Suomen Laivanpäällystöliitto ry EI OLE LAKOSSA, mutta pyytää jäseniään olemaan tekemättä enempää kuin mikä on välttämätöntä sellaisia riidanalaisia töitä, jotka eivät kuulu heidän tavanomaisiin työtehtäviin ja jotka ovat sen tukilakon piirissä, jonka Suom
Lue lisää >>
08.11.2019
Åland krestmöte/ Ahvenanmaan piirikokous 18.11.2019
Lue lisää >>
30.10.2019
Turun piirikokous ja pikkujoulut ma 9.12.2019
Kokouksen jälkeen jouluinen illallinen. Ilmoittautuminen ruokailuun 5.12.2019 mennessä piiriasiamies Mikko Laitiselle sähköpostilla laitinen.mp@gmail.com (p. 0405378753)
Lue lisää >>
28.10.2019
Kotkan piirikokous ti 5.11.2019
Lue lisää >>
22.10.2019
Rauman piirikokous ke 30.10.2019
Lue lisää >>
02.10.2019
Kutsu vuosikokoukseen!
Lue lisää >>
26.09.2019
IFSMA 45th AGA vuosikokous Helsingissä 26.- 27.9/årsmöte i Helsingfors 26.-27.9
Lue lisää >>
25.09.2019
ttk: Psyykkisten ja sosiaalisten haasteiden hallinta merenkulkijoilla 27.-28.11.2019
Lue lisää >>
Uutisarkistoon